Tiedettekö sen tunteen, kun tuntuu mielettömän iloiselta, siltä että voisi tanssia ja laulaa, vaikke olekkkaan mitään ihmeellistä syytä. Näistä tämänkertaisista kuvista tulee sellainen fiilis :)
En tiedä onko se aurinko, meri, kukkaset, hyvä hiuspäivä, Janne, ihana takkini vai mikä, mutta istun täällä hämärässä jääkylmällä terassilla ja hymyilen itsekseni. Ehkä on se fiilis joka näihin on vangittu tai sitten taas kuvittelen omiani :)
Tämä taitaa muuten olla "piikikkään" löytöni ensiesiintyminen, siitä siis sen verran että tiemme kohtasivat Adamissa&Eevassa kun joku mielenvikainen antelias ihminen oli tuonut kyseisen takikkeen myyntiin. Hintaa koko komeudelle oli lätkäisty viisi euroa. En miettinyt tätä ostosta juuri lainkaan ennen kuin kiirehdin kassalle, enkä tosiaankaan kadu sitä. Se on sopivasti rouhea ja rähjäinen olematta kuitenkaan liian kovis.
Takkihehkutuksista (mikä sanahirviö!) kuitenki ylläolevaan kuvaan. Tässä kuvassa näytän aivan itseltäni. Siis toki näytän kaikissa muissakin kuvissa, mutta tässä ihan erityisesti. Vähän hömelö hymy, pyöreät posket, silmät vähän sirillään ja hiukset sekaisin. Tuollainen minä olen suurimman osan ajasta. Ihan hassua kuinka minä olenkaan tuossa kuvassa! :D
Mä olen riemuissani, mä olen peloissani, mä poden syyllisyyttä, koe huolta, iloa, kaipuuta, kokeilun halua, matkakuumetta, ahdistusta, rakkautta, nälkää, uteliaisuutta ja onnea. Viimepäivät on ollut yhtä sekasotkua mun pääkopassa. Mielessä myllertää oikea tunteiden, halujen, odotusten, pelkojen ja toiveiden valtameri, jota koitan purkaa iltaisin puhelimessa Jannelle. Mä oon lukenut liian vähän koulukirjoja, shoppaillut liikaa, liikkunut liian vähän, dataillut liikaa, relannut liikaa, ulkoillut liian vähän, tehnyt liian vähän "kesäjuttuja", siivonnut liian vähän... ja samalla koen ettei asiat ainakaan huolehtimalla parane, kai pitää yrittää omaksua joku rennompi elämänasenne. PIAN. Muuten tää menee ihan naurettavaksi :)
Tällähetkellä mä olen väsynyt, onnellinen, semisti stessaantunut ja huolissani. Kuitenkin päällimmäinen tunne on onni, koska mulla on kivaa odotettavaa (tästä lisää myöhemmin) ja muutenkin, ELÄMÄ ON HYVÄÄ. Vaikka siinä välillä oisikin jotain pieniä tahroja. Ehkä maailma on tarkoitettu mulle, ehkä se on tarkoitettu sulle, ehkä se on tarkoitettu meille, kaikkine auringonlaskuineen ja kylmine kesäöineen.
Nyt on paras lopettaa ennenkuin sepitän lisää pehmoisia, heippa vaan!
-Emilia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti