perjantai 22. marraskuuta 2013
Long time no see
Kosmetiikkajutut siis. En ole varmaan vuoteen kirjoitellut tököttivarastoitteni anneista, en risuja enkä ruusuja. Ajattelin nyt ryhdistäytyä ja jakaa kanssanne muutaman marraskuun kosmetiikkalempparin :)
Suosikkilistalta löytyy siis muutama kynsilakka: Essietä, Mavalaa ja Lumenea. Sain Essien lakkan Matte about you aikoja sitten äidiltäni, mutten ole aiemmin innostunut siitä. Nyt kuitenkin levittelen sitä kaikenlaisien värilakkojen päälle ja ranskalaiseen manikyyriinkin päällysteeksi :D Lumenen Hiekkaa purossa -lakka ja Mavalan Milano (sävy oikeasti liilampi) ovat uudempia lakkahankintoja. Molemmat aikamoisia herkkuja kynsille. Hiekkaa purossa on ns. hiekkalakka ja röpelöisen pintansa+hileden takia ihan kamala poistettava, mutta kynnellä niin kaunis, joten annan sen anteeksi.
Alarivistä löytyy Tresemmen hiuspuuteri, The Body Shopin "suihkuvoide" (ero suihkugeeliin on minulle hienoinen mysteeri) ja maybellinen "kynsilakan poistopurkki".
Jos sielä ruudun takana on joku joka ei ole eläessään käyttänyt hiuspuuteria, suosittelen sellaisen ostoa välittömästi. Aivan nerokas tuote jos hiukset ovat lättänät, liukkaat, likaiset tai niitä haluaa tupeerata yms.
Body Shopin suihku"TUOTE" on tässä mukana yksinkertaisesti tuoksunsa tähden. Pala taivasta... tai ainakin suklaalevyä ;) Tämäkin purnukka ehti pölyyntyä kaapissa avaamattomana lähes vuoden ennen korkkausta, sain sen nimittäin ystävältäni viime jouluna :P Ainakin se piristää nyt marraskuun harmaudessa :)
Loppuun vielä toinen nerokas tuote (olen nyt vissiin ihastunut tähän nerokas-sanaan, saankohan tungettua sen vielä kerran tähän postaukseen ;)) eli siis tuo "kynsilakan poistopurnukka". Kyseessä on siis muovinen purkki jossa on kynsilakanpoistoainetta ja jonka seinämät on vuorattu vaahtomuovilla. Sormi pistetään purkkiin ja sitä pyöritellään sitä vaahtomuovia vasten kunnes lakka liukenee kynnestä. Oikeasti kätevää, eikä tarvitse vanulappuja tms.
Nyt kuitenkin suuntaan höyhensaarille --->
Mitä mieltä olette tälläisistä kosmetiikkajutuista? Ihan turhaa lätinää vai mielenkiintoista infoa tavallisen käyttäjän mielipiteistä? :)
Peace & love, Emilia
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti