tiistai 4. kesäkuuta 2013

Ikäkriisi(kö?)


Heipäs hei ja hip hurraa, meikän synttäreihin on kaksi kokonaista päivää! Sinänsä ihan kiva (en ole ihan niin vanha vielä että synttäripäivä tuntuisi uudelta naulalta arkkuun) mutta pientä kriiseilyä silti olen tunnistanut itsessäni. KAKSI KOKONAISTA PÄIVÄÄ ALAIKÄISYYTTÄ JÄLJELLÄ! MIIITÄÄÄ!!?? ÄSKEN TÄYTIN 15-VUOTTA!!! Näin se aika juoksee, kohta lykin onnellisena kolmekymppisenä lastenvaunuja ja kulutan iltaani citymarketissa miettimässä mitä pyykinpesuainetta ostaisin. Sen jäljeen hupsita vain ja pääsenkin jo eläkkeelle, leivon lapsen lapsien rippi- ja ylioppilasjuhliin ja koitan päättää minne mun tuhkat tulee sitten sirotella... MÄ RAPPEUDUIN KUIN TOI SEINÄ!!!


Okeiokeiokei... Nyt meni vähän yli. Ei se aika IHAN noin nopeesti (toivottavasti) mene. Nyt sitten näihin kuviin ja viimeviikonlopun tunnelmiin. Viikonloppuna oli helteisenpaahteisenkuumannihkeää (jannelassa ei ole ilmastointia!) joka sinänsä oli ihan jees, kesä säät ja silleen, mutta hellepukeutuminen on jotenkin NIIN tylsää. Tai siteen en vaan osaa. Tahdon käyttää sukkahousuja, huiveja ja neuletakkeja... harmittaa että tänä vuonna varsinainen kevät jäi välistä (siis se aika että tarkenee ilman takkia mutta on pakko olla neule ja sukkikset) ja talvi vaihtui heti yhdellä rysäyksellä kesäksi. MUR. Tästä ei vissiin sais valittaa.. hmph.


Mun uskomattoman luovan kesäasun näätte ylhäällä. Kaksi vuotta vanhat lököttävät farkkusortsit, "kuuluisan" neljänkytäviiden sentin paitani ja biancon maastokuosiballeriinat. Ranteeseen sujautin kasan rannekoruja ja leikin että olin asustanut asustani edes hiukan mietitymmän näköisen... :D



Mitäs muuta, aloitin eilen työt ja jepsjeps, olen oikeassa paikassa hommissa. (kolmen pisteen vihje: työni liittyy käytettyihin vaatteisiin). Vaikka töissä on kivaa olen ollut ihan sikasuperlampaanjättimäisenuskomattomanrätti väsynyt iltaisin kotona. Eilenkin olisi tehnyt mieli vain istua sohvalla, syödä jäätelöä ja lukea Bridget Jonesia (ja niin oikeastaan teinkin mutta lisäksi kävin myös pilateksessa ja pelasin Candy Crushia, olen jumissa yhdessä tasossa.. mur). Jännittävää tämä minun elämäni eikös..?:D


Tulipa selitettyä kaikkea taas, kuvatkin ovat vähän ristiriidassa keskenään. Siinä missä osa kuvista sanoo "olen rauhallinen ja harmooninen nuori nainen" loput kuvista sanovat "no en oikeastaa, olen pirun äänekäs ja nauran hirmusti ja kovaa". Voitte itse tehdä omat johtopäätöksenne siitä, mikä on totta vai onko mikään. Nyt menen ja pelaan sen hemmetin hemulin tason läpi ja nukun päikkärit. ADIOS!

ps. onko jollain muulla ikäkriisi??? Saako joku muukin paniikkokohtauksia hammaslääkärissä? Kohtalontoverit, astukaa esiin!:D

4 kommenttia:

  1. En ensinäkää usko että just sinä leivot sitte niihin rippi-ja yojuhliin mitää :D Jaaaaaah, jooo on ikäkriisi, ja pelkään hampulääkäreitä! t: Oliiivia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MIKS MÄ EN LEIPOIS D: musta tulee kiva mummo joka leipoo ja kutoo >:D

      Poista
  2. Nii sähän oot jo kasikymppineeen hehheh :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nii tai ainaki kuuskyt :P mut ite halusit et ne spuget jää :DDD ehkä säki alat hiljalleen vanheta ;)?

      Poista