Lukiessani äsken Ainon blogista neitosen blogijoulukalenterin-ensimmäisen "luukun" eli postauksen, heräsin siihen, ettei minulla ole (ensimmäistä kertaa elämässäni) minkäänlaista joulukalenteria. Ei edes sitä partiolaisten omaa, vaikka olenkin niitä vartioni kanssa myynyt pitkin syksyä! Ehkä siis yritän pitää itselleni joulukalenteria täällä blogissa, koitan siis postailla joka päivä jotain pientä ja olennaista (tai vähemmän olennaista). Tervetuloa nauttimaan ensimmäisestä blogijoulukanteristani :D
Ensimmäisestä luukusta paljastuu "TIDIDITTIIDII!" Ystäväni Nooran syntymäpäivälahja, jonka neiti tosin sai jo elokuussa, mutta liittyväthän lahjat jouluunkin ;)
Noora siis sai 18-vuotispäivänään hörselö-alkkarit (neiti vartavasten pyysi niitä Helsingin tuliaisiksi), kettusukat, kettupussukan (onko vaikea arvata kamuseni lempieläin?) sekä tekemiäni korviksia ja vinyylilevystä väsäämäni kulhon. Ohjeen kulhoon löysin kesällä Aamukahvilla-blogista.
Joulun yksi parhaita puolia onkin mielestäni juurikin se lahjojen ostelu ja väsäily! (no on se saaminenkin ihan kivaa ;) )
Hihii, odotan jo kamusteni ilmeitä kun he saavat joululahjansa. Tällä kertaa aikas monelle nimittäin on tullut hankittua varsin kivoja lahjoja! (ainakin omasta mielestäni) ^^
-Emilia
ps. Jos jollain on ideoita MITÄ IHMETTÄ VOI HANKKIA KAVERIPOJALLE TAI POIKAYSTÄVÄLLE niin heittäkää vinkkiä ;)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti