HOHHOIJAKKAA! Olisiko tylsempää otsikkoa voinut keksiä?:D Saa kuitenkin nyt kelvata, sillä kiirettä pitää, mutta tätä postausta olisi hassua lykätä vielä pidemmälle, sillä pääsen rakkaan koneeni ääreen jälleen vasta sunnuntaina. Siispä pikakelaus viimevuoden satunnaisesti valittujen näpsyjen kera (älkää suuttuko vaikka jotkin kuukaudet puuttuvat kokonaan!)
Viimevuosi oli siitä erityinen, että vierin yli puolet siitä inttileskenä. Tammikuussa hengailinkin siis paljon Marin ja muiden toverien kanssa, sulatellen tätä uutta "yksinäisyyttä".
Helmikuussa(?) oli vanhojentanssit ja sain "nauttia" kolmesta antibioottikuurista, muuta merkittävää en juuri nyt muista :)
Alkukeväästä huomasin että tukkani oli kasvanut "nutturapituuteen" ja siitäkö vasta alkoikin kunnon nutturajumistus (joka jatkuu edelleen...)
Innostuin käyttämään outoja päähuiveja ja testailin muutenkin vähän uudentyyppisiä pukeutumisjuttuja.
Viimekesältä tuttu maijapoppas-tyylini alkoi muuttua aina vain enemmän "katu-uskottavammaksi". Kukkakuosit ja pallot siis vaihtelivat pääkallokuosien, maastokuosin ja ruutujen kanssa päivittäin.
Ehdin ilmeisesti kuvata myös muita ihmisiä kuin itseäni (aika hyvin eikö :D) Ylhäällä Iidan kiitoskorttikuva jonka kävin napsaamassa.
Kesästä oli ylivoimaisesti eniten kuvia. Viimekesä oli hyvä. Ei mikään hellekesä mutta hyvä. Vähän mökkeilyä, töitä, matkoja ja kamusia. Aaa ja niin, saatoinhan minä siinä alkukesästä päästä avaamaan ne "aikuisuuden portitkin" vaikka ikähän on vain numero.
Heinäkuu ja ihana Mallorca. Tarvitseeko muuta sanoa? Lähtisin uudestaan tuolle auringonpaahtamalle turistisaarelle joka ei kuitenkaan tuntunut ahdistavan kaupaliselta tai teennäiseltä, vaikka matkailijoita riitti. Melkein itkettää kun katson noita kuvia... Harmi että ikkunan takana on suomen harmaus ja räntäsade.
Mallorcalta palattuani ehdin olla kotona muutaman viikon ja tehdä loistavia (vai pitäisikö sanoa piikkkäitä) kirppislöytöjä. Sitten olikin jo aika hypätä uusiin seikkailuihin.
Vuorossa olis siis se kauan odotettu Englannin matka med Iida & Aada. Aivan loistokas reissu! En ehkä ole koskaan ollut niin rähjäinen kokonaista viikkoa kun tuolla matkalla (partioleirijä ei lasketa) mutta oli aivan mielettömän hauskaa ja muistorikasta. Paluukoneessa sovittiin että tehdään sama reissu uudelleen 10 vuoden päästä ja toivottiin että silloin ei enää tarvitse valita hostellista sitä 12 ihmisen huonetta ja syödä kolmen punnan puistolounaita :D
Syksyn look oli aika vaihteleva, mutta housuvoittoinen (kurkatkaa vuoden 2012 mekkosyksyä..)
Huulipunasta tuli uusi pelastaja meikkipussiini ja sitä käytinkin ahkerasti. Syksyn suosikkiasuste oli selkeästi tuo Lontoosta roudaamani raitahuivi :)
Vaikka olen koittanut opiskella ahkerasti, olen ehtinyt silti lukea paljon. Ehkä kymmeniäkin kirjoja. Tässä niistä muutama. Voin suositella noista jokaista, vaikka ovatkin kaikki aivan eri tyylisiä.
Syksyllä Jannen armeija loppui ja ehdittiin taas hengailla entiseen tapaan. Käytiin siis syyspiknikillä ja muutenkin oltiin vaan aika lungisti.
Syksyllä istuin myös paljon kirjastolla mutta näin myös kamusiani.
Kaikkina vuodenaikoina rapsutin Stellaa. Marraskuussa roudasin kamojani kirppikselle ja kannoin sieltä kyllä kaikenlaista kotiinkin. Esimerkiksi alla näkyvän liivin. Aika kesäinen kuva vaikka tossa on marras (tai lokakuu... olen liian laiska tarkistaakseni)
Talvi... No.. siitä minulla ei sitten juuri olekkaan kuvia. Joulukuu on mennyt aika haipakkaa niinkuin valitin. Ehkä ryhdistäydyn nyt uuden vuoden puolella, kuka tietää? Mutta hyvät uudet vuodet näin pikkuisen myöhässä kuomaseni! Pitäkää lippu korkealla, minä tässä koitan hilata omaani hiljalleen ylöspäin ;)
HAH! huijasin! Oli muistikortilla yksi kuva jolukuultakin! Tampere-itsenäisyyspäivä-ylioppilaskulkue. Olin soluttautuja. MUHAHA. Oikei, nyt riittä :D Anteeksi sekavuudesta! ADIOS!
-Emilia










Ei kommentteja:
Lähetä kommentti