torstai 10. tammikuuta 2013

Dresman mainoksesta ala-asteelle?

Tämän, hyvin omituisen otsikon alta löytyy (tidititii) HIUSJUTTUJA! Tällä kertaa ei kuitenkaan kyse ole omasta tukastani, vaan nyt on kysessä on ihan toiset hiukset. Jannen omat nimittäin.

Koko koko seurustelu aikamme ajan (<-jotenkin vaikeasti ilmaistu, mutta tajuatte) herralla on ollu lähes samanlainen hiustyyli. Siis suunnilleen tällainen:



No, ei ihan tollainen... Käytin vain viimeistä tilaisuuttani tehdä erillaisia kampauksia noihin kutreihin! Rakkaani tukka näytti siis suurimman osan ajasta enemmän ekalta kuvalta kuin tokalta (eli ei "dresman mies-kampausta" :D) Tosi kauniit poseeraus-ilmeetkin btw :D

Mutta koska armeija kutsui, hiusten oli lähdettävä. Mutta ei kokonaan. Ei ainakaan Jannen itsensä, minun, anoppikokelaani tai parturin mielestä. Siispä lopputulos oli lähemmäs ala-aste tyylistä poikatukkaa kuin armeijan siiliä. Järkytyin silti hiukan kun tapasin tämän uuden tukan... omistajineen tietysti ;)


Mikä muutos! Pienen totuttelun jälkeen kuitenkin hyväksyin uuden hiustyylin, johon sen omistaja oli jo ehtinyt tottua ja tykästytä myöskin. Jopa myönsin Jannelle että "sopii toi lyhytkin tukka sulle ihan hyvin..."

Harmi vaan ettei kelvannut enää kasarmilla. Toissapäivänä sain puhelun, jossa tuore siilipää kertoi joutuneensa vähän liian läheisiin tekemisiin partakoneen kanssa. Kuulemma oli saanut omin pikku kätösin ajaa tukkansa pois.

Hiukan järkyttyneenä kysyin: "No tuliko hyvä?"
Pienen tauon jälkeen sain vastauksen: "Ihan kauhee!"

Nyt saan siis odotella muutaman viikon sitä, että pääsen laukomaan oman mielipiteeni tästä (jälleen) uudesta lookista...

Kumpi tukka on teistä parempi?


-Emilia

2 kommenttia:

  1. Ihan mahtava postaus :) Ihan kuin jokaisessa kuvassa olisi eri ihminen. Mietinkin, ennen kuin tekstin luin loppuun, että olisi vielä pitänyt ajaa siili ja katsoa miltä se näyttää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voin kyllä ottaa siilistäkin kuvan :) viimeksi kun näin jansulin niin kovasti muistutti vankilakundin ja voldemortin risteytystä kaljunsa kanssa....

      Poista